Tuesday, June 12, 2012

Kirjan taustaa


Kirjan taustaa

”Vanhat yritykset eivät taivu uuteen toimintatapaan ja siksi ne pikkuhiljaa näivettyvät eivätkä houkuta minkäänlaisia osaajia.” Näin totesi pari vuotta sitten ACSI:n innovaatiokonferenssissa hollantilainen Martijn Aslander, joka on ollut vuosia arvostettu uuden toimintakulttuurin puolestapuhuja.

Vanhat ja perinteiset yritykset ovat meille tärkeitä. International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA) ja Fountain Park Oy julkaisivat tämän vuoden helmikuussa raportin 7 Shocks and Finland, jossa kuvataan 7 erilaisia potentiaalista Suomea kohtaavaa shokkia. Niiden avulla pyritään selvittämään, millaista toimintaympäristöä ja toimintaa meillä pitäisi kehittää, jotta Suomi selviäisi joustavasti mahdollisista shokeista.  Kaksi potentiaalista shokkia ovat Nokian lähtö Suomesta ja Metsäteollisuuden lähtö Suomesta. Jälkimmäinen vaikuttaa Suomalaiseen yhteiskuntaan paljon enemmän kuin ensimmäinen.  Nokian lähtö maksaisi yhteiskunnalle vuosittain 350 miljoonaa euroa, kun metsäteollisuuden lähtö Suomesta aiheuttaisi raportin mukaan vuosittain 13 miljardin euron menetykset. Lisäksi 50 miljoonalle kuutiolle puuta pitäisi löytää uusi käyttökohde.  Metsäteollisuus työllistää valtavan verkoston suomalaisia alihankkijoita kuljetusliikkeistä konepajoihin. On tärkeää, että näiden perinteisten alojen toimintakyky säilyy. Ei Suomi ainakaan vielä voi elää vain pelien ja palvelujen varassa.

Tietotyön puolesta puhutaan paljon ja lasketaan, että se työllistää jo yli puolet työssä olijoista. Mutta se toinen puoli työssä olijoita  on yhtä tärkeä. Moni tekee asiantuntijatyötä, jossa osaaminen ja tieto ratkaisevat, vaikka toimitaankin ns. vanhassa teollisuudessa. On tärkeää, että myös perinteisessä teollisuudessa hyödynnetään kilpailukyvyn kehittämiseksi kaikki uudet toimintatavat, jotka helposti liitetään vain ns. uuteen tietotyöhön.  Kirja pyrkii tuomaan esimerkkejä juuri näistä perinteisistä ja vanhoista yrityksistä.

Kävimme läpi lukuisia tutkimuksia kilpailukyvystä ja menestyksestä. Kolme asiaa korostuvat kaikissa tutkimuksissa kilpailukyvyn avaimina: joustavuus, verkottuminen ja yhdessä tekeminen. Näihin uudet yhteisölliset työvälineet tarjoavat monia mahdollisuuksia. Uusia toimintatapoja tarvitaan yhtä lailla vanhoissa kuin uusissakin yrityksissä.

Uudet työvälineet ja uudet toimintatavat liitetään usein nuoriin. 25-vuotias nörtti voi olla superhyvä surffaaja netissä ja osata toimia esimerkillisesti uusien työvälineiden kanssa. Mutta hän ei ole vielä asiantuntija millään substanssialalla. Asiantuntijaksi tullaan kovan työllä, toistoilla ja harjoittelulla. K. Anders Ericssonin kuuluisa kaava asiantuntijaksi kehittymiselle on 10 vuotta x 50 viikkoa x 5 päivää x 6 tuntia eli tarvitaan vähintään 10 000 tuntia tiivistä harjoitusta ennen kuin ihminen alkaa olla millään alalla asiantuntija, joka kykenee taitavaan toimintaan tilanteessa kuin tilanteessa.  Kun Suomi vakuuttaa olevansa osaamisen ja asiantuntijuuden maa, on tärkeää, että saamme myös ne todelliset asiantuntijat toimimaan kilpailukykyisillä tavoilla ja hyödyntämään uusia työvälineitä.  Tämä on myös yksi kirjan viesti.


Kirjassa on kuvattu yli 30 yritysesimerkkiä ja muutama julkishallinnon esimerkki. Olemme näistä esimerkeistä tunnistaneet kahdeksin tyypillistä kilpailukyvyn parantamiskeinoa, jotka jaoimme kustannustehokkuutta parantaviin ja kasvua luoviin keinoihin. Koska keinot liittyvät toimintatapoihin, on myös tarkasteltava, millaisia rakenteita, organisaatiorakenne, johtaminen, kulttuuri jne. Tarvitaan, jotta ihmiset voisivat toimia kuvatuilla tavoilla. Näitä rakenteita kuvataan Työpaikka 2.0:n avulla.

Huomenna se tulee

Ei hän, vaan kirja. Kilpailukyky 2.0 julkistetaan huomenna aamulla. Edellisestä yhteisestä kirjastamme on kulunut jo lähes neljä vuotta. Sosiaalisen median maailmassa se on pieni ikuisuus, vaikka kirjassa esitetyt periaatteet ovatkin pitäneet edelleen hyvin paikkansa. Itse asiassa yhteisöllinen toimintatapa ei ole uutta - sosiaalinen media vain tarjoaa siihen uudenlaisia välineitä, jotka kattavat nykyisin paljon suurempia ihmisryhmiä.

Tämän kirjan kirjoittaminen oli mielenkiintoista. Haastattelimme lukuisia yrityksiä erilaisilta perinteisiltä toimialoilta selvittääksemme, miten ne hyödynsivät yhteisöllisiä toimintatapoja. Kysyimme, mikä oli saanut ne liikkeelle, miten uusia toimintapoja oli jalkautettu ja mitä hyötyjä oli saatu. Näistä kokemuksista ryhmittelimme tapoja, joilla yritykset voivat parantaa kilpailukykyään sekä lisäämällä kannattavuuttaan että kasvattamalla liiketoimintaansa. Kiinnostavaa oli kuulla, miten hyvin erikokoiset ja erilaiset yritykset käyttivät sekä samoja että erilaisia tapoja ja työvälineitä.

Samalla syntyi kuva siitä, miten yhteisöllisten toimintatapojen hyödyntäminen muuttaa myös yritystä ja työpaikkoja. Johtaminen, käytännöt ja rakenteet toimitiloja myöten voidaan tuoda linjaan toimintatavan kanssa. Tekemistä on paljon, mutta samalla myös mahdollisuuksia.

Toivomme kirjan herättävän keskustelua siitä, millaisilla tavoilla suomalaiset eri toimialojen  yritykset voivat parantaa kilpailukykyään. Lopulta on kysymys siitä, mitkä työpaikat tulevat jatkossa olemaan Suomessa, sillä hyvinvointi syntyy vain työpaikoista.

Kuva: FreeDigitalPhotos.net