Kasvun hidastumisessa voi nähdä myös hyviä puolia. Silloin on pakko parantaa kilpailukykyä, kun kasvu ei peitä alleen tehottomia toimintatapoja. Kilpailukykyä pitäisi toki parantaa aina - erityisesti hyvinä aikoina, kun ei ole paniikkia. Pakko ei ole miellyttävin muutoksen ajuri, mutta ehdottomin.
Hyvä uutinen on, että mahdollisuuksia tuottavuusparannuksiin löytyy. McKinseyn raportti heinäkuulta 2012 kertoo, että yhteisöllisillä työvälineillä on parannettu vuorovaikutusta tekevien työntekijöiden tuottavuutta 10 - 35 %. Tällaiset tuottavuuden paranemisen luvut ovat sitä luokkaa, että yhdelläkään yrityksellä ei ole varaa jättää niitä huomiotta. Erityisesti kun yhä suurempi osa työstä on vuorovaikutusta: tietojen kysymistä toisilta, vastaamista toisten kysymyksiin, opastamista, yhdessä ideointia. Raportin mukaan työntekijät kuluttivat 28 % viikottaisesta työajastaan sähköpostin käsittelyyn ja lähes 20 % sisäisen tiedon hakemiseen tai sen henkilön etsimiseen, jolta voisi kysyä lisää. Kun yritykset siirtyivät käyttämään yhteisöllisiä työvälineitä, tietojen hakemiseen kuluva aika väheni jopa 35%.
McKinseyn raportti korostaa, että kyse ei kuitenkaan ole työvälineistä, vaan toimintatavan muutoksesta. Nämä tuottavuushyödyt saavutetaan vain, jos yrityksen rakenteet, prosessit ja kulttuuri tukevat yhteisöllistä toimintatapaa. Näiden muutosten tekeminen on huomattavaasti haastavampaa kuin työvälineiden asentaminen. Ne edellyttävät luottamuksen ja avoimuuden kulttuuria, johon kaikki kokevat voivansa osallistua. Tämä ei tarkoita, että kaikki ovat kaikesta samaa mieltä - mutta siitä kirjoitan erikseen. Kyse on johtamisesta: sekä muiden että itsensä. Menestys edellyttää, että jokaisella on sekä mahdollisuus että kyky olla väärässä ja eri mieltä.
Työvälineet toki tarvitaan. Ne ovat välttämätön, mutta eivät riittävä edellytys tuottavuuden ja sitä kautta kilpailukyvyn parantamiselle.
No comments:
Post a Comment